Huomenna olis taas maanantai ja aika jahdata unelmia. ✨Mä oon itse jotenkin väsähtänyt kaikkeen hehkutuksen ja siihen, että koko ajan pitäisi pyrkiä tekemään itsestään parempaa versiota. Itsensä kehittäminen on tosi cool ja hyvä juttu, mutta tuntuu että siitä on tullut pääasia eikä siitä, että oikeasti haluttaisiin oppia jotain uutta. Todella monesta asiakkaasta, ystävästä ja myös itsestä tuntuu että pitäisi suoriutua elämän jokaikiseltä osa-alueelta täydellisesti. Pitää olla unelmien duuni, kodin tulee olla tiptop ja vapaa-aikana tulisi olla yli-ihmisen harrastukset. Pirkon kanssa lenkkeily ei ole mitään, pitää harrastaa vähintään triathlonia. Ja tästähän jäi puuttumaan sosiaaliset suhteet (tai velvoitteet.) Tulisi olla supervaimo, superäiti ja superystävä. Aika raskasta on jahdata unelmien elämää ja pyrkiä suoriutumaan täydellisesti monessa eri roolissa. Ja ai niin, pitää opetella myös palautumaan. 😅 Edellä mainittuja asioita pakonomaisesti jahtaamalla olo on tuskin elinvoimainen ja onnellinen. Ainakin itseä alkoi huohottaa jo pelkkä kirjoittaminen. Mietin vaan et milloin tavallinen elämä ja keskinkertaisuus tulis muotiin? Nimittäin myös ihan tavallista elämää elämällä on mahdollista saavuttaa asioita🙏🏻😁